Kuva: Juha Rossvall

Juuret East-Anglian alueella

Norfolkin- ja norwichinterrierit ovat yhden rodun, The Norwich Terrier, kaksi eri muunnosta. Olennaisena erottavanatekijänä korvien asento: norfolkilla lupat ja norwichilla pystyt. Sukulaisroduista norfolkin- ja norwichinterrierillä on yhteinen kehityshistoria.
Rodun alkuperä ei ole tarkkaan selvillä, mutta näitä pieniä terrierityyppisiä koiria käytettiin maatiloilla tallikoirina rottien pyydystämiseen ja pienriistan metsästykseen. Enimmäkseen ne suorittivat pyydystämistehtäväänsä kuitenkin maatalojen ulkorakennuksissa. Näitä pieniä terrierejä on myös aina kasvatettu niiden luonteen ja seurakoiraominaisuuksien takia. Koiran pieni koko ja itseriittoinen, ei aggressiivinen, iloinen varma luonne haluttiin säilyttää ja näin alkoi systemaattisempi kasvatus- ja jalostustyö.

1800-luvulla Norfolkin kreivikunnassa oli mies nimeltä Doggy Lawrence. Hänellä oli pieniä punaisia tai black and tan – värisiä terrierimäisiä koiria. Yhteinen tekijä oli erittäin tasainen tyyppi. Kestikievarinpitäjä Nichols kasvatti koiria, joita hän itse alkoi kutsua norwichinterriereiksi.

Muista tärkeistä historiallisista nimistä voidaan mainita herra Read, joka oli rakastunut yhteen pieneen punaiseen matalajalkaiseen, Irlannista kotoisin olevaan terrieriin, jota kutsuttiin nimeltä Rags. Lopulta hän sai ostaa yhden Ragsin jälkeläisen ja näin kasvatus alkoi. Tämä Ragsin jälkeläinen astutettiin ruskealla staffordshirenbullterrierillä, sen jälkeen käytettiin mm. irlanninterrieriä ja bedlingtoninterrieriä. Lopullinen versio syntyi, kun herra Read käytti eräälle kasvatilleen alkuperäistä Ragsia.

Toinen merkittävä norwich-ystävä oli hevosmies Frank Jones. Monet sen ajan kasvattajat aloittivat nimenomaan Jonesin kasvateilla. Ragsin jälkeläisiin käytettiin metsästysterrieriä ja yorkshirenterrieriä sekä vielä joitain muita rotuja. Kun tämä herra ei keksinyt nimeä tälle rodulle, oli yksinkertaisinta kutsua sitä itsensä mukaan, eli koirasta tuli Jonesin terrieri.

Englannin kennelklubi aloitti rekisteröinnit vuonna 1932

Ensimmäistä kertaa rotu esiteltiin Richmondin näyttelyssä vuonna 1912, jolloin mukana oli 14 rotunsa edustajaa. Vuonna 1914 vietiin Amerikkaan ensimmäiset yksilöt. Vasta vuonna 1932 Englannin Kennelklubi hyväksyi rodun ja rekisteröinnit alkoivat. Muutama vuosi myöhemmin, vuonna 1936, myös Amerikan Kennelklubi hyväksyi rodun. Nämä vuodet olivat siis alku määrätietoiselle rodun jalostukselle sekä Englannissa että Amerikassa.

Aika pitkään sallittiin norwicheilla joko pystyt tai luppakorvat. 1930-luvulla alkoi kiinnostus näyttelyjä kohtaan kasvaa ja tilanne korvien suhteen oli muuttumassa. Näyttelyissä pystykorvaiset norwichit olivat suositumpia kuin luppakorvaiset, vaikka luppakorvaisten norwichien rekisteröintimäärät olivat huomattavasti suuremmat. Englannissa näyttelyissä jaettavien sertifikaattien (Challenge Certificate) määrä rodulle vuosittain määräytyy rekisteröintimäärien perusteella. Rotumääritelmässä sanottiin, että mikäli kehässä oli kaksi samanarvoista koiraa, oli etusija annettava pystykorvaiselle. Näin pystykorvaisia alettiin ikään kuin itsestään pitää norwichinterrierinä rotujen erottamisen ollessa ajankohtaista. Pystykorvaiset norwichit voittivat suurimman osan jaetuista sertifikaateista. Tämä epäsuhta rekisteröintien ja jaettujen sertifikaattien välillä oli yksi tärkeä osasyy rodun erottamiseksi kahdeksi eri roduksi korvien asennon perusteella. Kuitenkin vasta vuonna 1964, syyskuun 22. päivänä Englannin Kennelklubi erotti rodut kahdeksi eri roduksi korvien asennon mukaan.

Vaikka rotujen historia kahtena eri rotuna alkoi virallisesti vasta vuonna 1964, on se todellisuudessa pidempi. Jo 30- luvulta lähtien kasvattajat välttivät pysty- ja luppakorvaisten parittamista korvien asentovirheiden takia.
Rodun alkuaikojen merkittäviä kasvattajia olivat Mrs Phyllis Fagan, joka kasvatti rotua jo ennen norwichinterrierirodun hyväksymistä roduksi 1932. Mrs Faganin koirat vaikuttivat kenneleitten Ragus (Mrs Marjorie Bunting ja Mrs Lesley Crawley) ja Whinlatter (Mrs Muriel Fisher-May) linjaan. Samoihin aikoihin näiden kanssa aloitti kasvatuksen myös kennel Jericho (Mrs Sheila Monckton), jonka linjoissa oli paljon vaikuttamassa Whinlatter -koirat, sekä Ragus -kennelin kasvatit.

Rotujen taustalla olevat koirarodut ja- tyypit ovat painottuneet vaikutuksiltaan hieman erilaisina rotujen välillä ja selvittävät osaltaan tämänkin päivän koirissa esiintyviä erityispiirteitä ja rotujen välisiä eroavaisuuksia.